31.12.2014

Viime vuotta ja uutta vuotta



Glorian Ruoka ja Viini Ipad, kuva Sami Repo

Tämä vuosi onkin kulunut ammatinvaihdosta ihmetellessä ja uuden identiteetin etsimisessä. Ei mikään helppo rasti. Kun on tiennyt paikkansa 20 vuotta ja sitten uskaltaa hypätä pois paikaltaan etsiääkseen uuden, tuntee sitä itsensä aika orvoksi ja heitteille jätetyksi, vaikka omassa päässä päämäärä olisikin ihan kirkas. 

Vaikka olenkin jo monta vuotta tehnyt ruoka- ja lifestylesisältöjä siihen kokopäiväiseksi heittäytyminen oli iso juttu. Paikkaani etsin edelleen, mutta ihania juttuja olen saanut tehdä jo monta ja miten kiitollinen siitä olenkaan! 

Toivon siis uudelta vuodelta uusia työhaasteita, pitkiä projekteja ja edes jonkinmoista työporukkaa johon kuulua.
Ennenkaikkea, ensi vuonna yksi unelmistani toteutuu, elämäni haastavin työprojekti alkaa. Kuulette siitä täällä aivan varmasti.

Hyvää uutta vuotta,
toivoo Prisca



                                         Glorian Ruoka ja Viini Ipad, kuva Sami Repo

Glorian Ruoka ja Viini Ipad, kuva Sami Repo

Glorian Ruoka ja Viini Ipad, kuva Sami Repo


Glorian Ruoka ja Viini Ipad, kuva (stop motion) Anna Huovinen

                                            Kodin Kuvalehti Kuva, Päivi Ristell

                                                            Kodin Kuvalehti Kuva, Päivi Ristell

30.12.2014

Kalkkuna leftovers -keitto




Jos joulustasi on kalkkunaa jäljellä, niin tätä kannattaa tehdä!
Jos kalkkunaa ei ole, broilerikin käy oikein hyvin. Vaikka maustamattomat suikaleet.
Tätä me syötiin eilen ja syödään tänäänkin uudenvuoden juhlia ja ruokia odotellessa.
Toissapäivänä tein kalkkunapyttipannua. Paistoin puikulaperunat voissa ja heitin sekaan kalkkunat ja basilican lehtiä, sekä vähän suolaa ja valkopippuria. Sekin oli ihan hyvää.

Kalkkunakeitto viidelle kahdeksi päiväksi

2 l Kanalientä
2,5 dl pienittyä kalkkunaa
1 palsternakka
1 porkkana
1 cm Inkivääriä raastettuna
1 tl kurkumaa
1 tl paprikaa
1,5 tl currya
2 tl rakuunaa
2 dl Kermaa
Suolaa

Keitä kanaliemi. Pieni kalkkunan liha ja paista rapeaksi oliiviöljyssä pannulla.
Kuori ja raasta porkkana ja palsternakka. Kuori ja raasta Inkivääri.
Laita juurekset kanaliemeen ja mausta kurkumalla, paprikalla, currylla ja rakuunalla.
Keitä noin 20 minuuttia. Lisää kalkkuna ja kerma. Mausta suolalla tarpeen ja maun mukaan (1/2 tl). Anna muhia vielä 15 minuuttia.

Tulikin tässä mieleeni, että limen mehu voisi sopia hyvin keittoon. Vaikka puolikkaan limen, käsin puristettuna vähän ennen tarjoilua. Taidanpa tänään kokeilla.



27.12.2014

Kääriydytään kotiin




Miten ihanalta tuntuukaan se, kun koko maailma hiljenee. Ei velvollisuuksia, ei postia ja kotiin voi kääriytyä hyvällä omallatunnolla. Aikaa on loputtomiin ja koko perhe on seesteisellä mielellä.

Vaikka tuntui, että joulumieli hieman viipyi -minulla ainakin, niin kyllä se sieltä aina saapuu ja jää asumaan. Olemme onnekkaita, kun saamme lomailla vielä tämän viikon. Ensi viikolla kutsuukin taas freelancerin työt. Muusikkomiehellä on vielä lomaa tammikuun loppun saakka. Sitten sitä ei paljoa kotona enää näy. Joten nauttikaamme tästä.






22.12.2014

Rauhallista joulua /Jos lapset saisivat päättää





Rauhallista joulua 
Toivoo Koivulan talon väki




(Kodin Kuvalehti, Kuvaus, Päivi Ristell, Esiintyjät, Minun lapseni ja yksi melkein oma)



20.12.2014

Piparitalo, kotitalon pienoismalli




Piparitalo omasta talosta on meidän jokavuotinen perinne. Sama kaava joka vuosi. Helppoa. Aluksi talo oli suurempi, mutta kyllästyin, kun taikinaa meni niin hirveästi. Tein pienemmän version. Ensi vuonna pitää tehdä osittain uudet kaavat. Meillä alkaa iso remontti ja kuistin päälle rakennetaan poikaselle huone.

Tämä vuosi oli kuitenkin ensimmäinen, kun en saanut teiniä mukaan piparihommiin. Lopun alkua sanon minä. Eräs kaveri Facebookissa juuri postasi, että hänellä olisi piparitaikina valmiina, muttei yhtään pientä leipojaa. Hänen lapsensa ovat jo isoja. Niitä aikoja odotellessa, keskityn nauttimaan niistä pienistäkin ohimenevistä jouluisista valmisteluhetkistä lasten kanssa, vaikka kokoonpano olisikin vaihteleva. 








17.12.2014

Kääk! Mitä opelle lahjaksi?






Se tuli sittenkin. Kiire.
Sitten muistinkin tämän ikihitin. Rockyroads!
Pikaisesti kauppaan ja puolessatoista tunnissa, oli herkut valmiita paketoitavaksi.
Huhhuh.

Pari vuotta sitten tein näitä lahjaksi ja joulun jälkeen tuli toive, että näitä saa sitten tuoda lahjaksi joka vuosi. Viime vuonna homma unohtui, mutta nyt kiireen sanelemana tein samantien hieman enemmän, jotta kaikille riittäisi.  Mielenkiinnon ylläpitämiseksi vaihdoin vähän aineksia.
Nyt suklaan joukosta paljastuu popcornia, vaahtokarkkeja, pähkinöitä ja Omar -karkkeja.




Rocky road
n. 56 kpl

600g taloussuklaata (toki muukin suklaa käy, mutta tämä kovettuu aika hyvin)
4 dl popcornia
1 dl cachew pähkinöitä
90 g vaahtokarkkeja
18 kpl Omar –karkkeja
suolaa

Valmista popcornit ja mausta suolalla.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Muista, että suklaan sekaan ei saa mennä tippaakaan vettä.
Leikkaa Omarit ja vaahtokarkit puoliksi.
Kaada popcornit  25 cm x40 cm tai pienemmän vuoan pohjalle, leivinpaperille ja lisää loput herkut.
Sekoita ainekset sekaisin ja tarkista, että niitä on tasaisesti joka puolella.

Kaada sula suklaa tasaisesti vuokaan ainesten päälle ja auta suklaata valumaan joka paikkaan kauhalla taputellen.


Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti, kunnes rocky road on kovettunut ja valmis leikattavaksi.

Paketoi valkaisemattomaan leivinpaperiin ja kiinnitä nimilappu nauhalla.
Kivan näköisiä rocky roadit ovat myös lasipurkissa.


5.12.2014

Itsetehdyt dipit




Joskus viikonloppuisin meillä vietetään koko perheen leffailtaa ja siihen kuuluu sipsit dippeineen tai jos oikein innostutaan, nachos supreme.

Lasten kasvaessa heille on alkanut myös maistua dipit. Kaupan valmiit ovat mielestäni epäilyttäviä lisäaineskoitteita, joten olen kehitellyt dippejä, jotka saa tehtyä helposti kotona valmiiksi olevista mausteista.
Tässä kaksi lemppariamme:

Valkosipulidippi

1 prk kermaviiliä
1 keskikokoinen valkosipulinkynsi
1/2 tl yrttisuolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta

Kaada kermaviili tarjoiluastiaan, murskaa ( murskaimella, ei veitsellä) valkosipulinkynsi sekaan ja lisää muut mausteet. Sekoita dippi ja laita jääkaappiin maustumaan puoleksi tunniksi.

Amerikan dippi

1 prk kermaviiliä
1 rkl tomaattipyrettä (kukkurallinen)
2 tl punaviinietikkaa
1/2 tl suolaa
2 hyppysellistä sokeria
1/2 tl chilirouhetta

Kaada kermaviili tarjoiluastiaan, lisää kaikki mausteet ja sekoita. Anna maustua puoli tuntia jääkaapissa.

29.11.2014

Joulun tähden








Meillä kaikista innokkain jouluvalmistelija on kuusivuotias.
Kaksi viikkoa olen jo vastaillut kysymyskiin siitä, että milloin aletaan ottamaan joulukoristeita esiin.
No, tänä viikonloppuna otetaan.

Homma menee niin, että ensin siivoan ja sitten koristellaan. Pahimman jouluntekovillityksen taltuttamiseksi tehtiin poikasen kanssa ensin joulutorttuja ja kasattiin Indiskasta ostettua tähtinauhaa.
Tärkein juttu oli kuitenkin joulukalenterin ripustaminen seinälle.
Lopputuloksena oli tietty se, etten pahemmin ehtinyt siivota.
Projekti jatkuu tänään.




15.11.2014

Kahden juuston piiras





Vielä hieman satoa 14 -vuotis synttäreiltä.
Mehevä juustopiiras korvaa juhlien juustolautasen ja käy hyvin vaikka viikonloppulounaaksi.
Tähän piirakkaan voi laittaa vapaasti lempijuustojaan, kunhan ne ovat uunissa sulavaa sorttia.

Kahden juuston piiras 

Sunnuntai ruis-perunavalmispohja

1 prk creme fraichea
1 dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä
150 g emmentalraastetta
1/2 Aurajuusto
kirsikkatomaatteja koristeluun

Lämmitä uuni 220 asteeseen.

Sekoita kulhossa creme fraiche, munat ja kerma. Lisää mausteet ja murskatut valkosipulin kynnet.
Sekoita joukkoon juustoraaste ja käsin murskattua Aurajuustoa.

Painele pohja ohuelti, voideltuun, isoon piirakkavuokaan (taikinaa jää yli).
Kaada vuokaan juustoseos. Leikkaa kirsikkatomaatit siivuiksi ja asettele piirakan päälle. Paista uunissa noin 25 minuuttia, kunnes piirakka on kohonnut ja pinta kauniin ruskea.

13.11.2014

3 = 6 ja muita laskutoimituksia




Kolme lasta on usein yhtä kuin kuusi tai seitsemän, mutta useinmiten viisi.

Lapsia lappaa sisään, eikä kukaan enää kysy, että sopiiko -eikä se haittaa. Helpommin se menee niin päin, että päivinä jolloin ei sovi, kerron sen aamulla etukäteen. 
Vaikka aina ei jaksaisi, niin nautin kyllä valtavasti siitä, että lasten kaverit viihtyvät meillä.

Sellaisina päivinä, kun perhe laajentuu paljon, vaihdan suunnitellun uunibroileriaterian lennossa esimerkiksi jauhelihakastikeateriaksi. Lisään ekstrapaljon jauhoja ja vielä enemmän lihalientä, jotta saan kastikkeen varmasti riittämään. Jos hätäruokaa ei ole, paahdan paljon leipää kyytipojaksi tai keitän lisukkeeksi erityisen paljon riisiä ja maustan sen voilla ja sitruunalla. Joskus jätän aterian itse väliin.

Tänään laskin jokaiselle kaksi tagliatellesykkyrää, mutta se ei meinannut riittää. Ensi kerralla lasken kolme tai neljä. Siihen ei yksi iso pastapussi enää riitäkään.



11.11.2014

Syysillat ja tunnelmaa







On aika asettaa kynttilät keittiön pöydälle ja sytyttää niihin tuli. Pimeys tulee joka päivä aikaisemmin. Se painautuu talon ikkunoihin kiinni ja sulkee muun maailman kotimme ulkopuolelle.

Kun keskimmäiseni oli pienempi, hän pyysi: Äiti, laitetaan tunnelmaa. Sitten laitettiin kynttilät palamaan ja ihana, herkkä poikani nautti tunnelmasta silminnähden.

Tänään sytytin kynttilät keittiön pöydällä ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Siihen se poikakin taas tupsahti tekemään läksyjä. Oikein odotin, että hän mainitsisi jotain tunnelmasta, mutta ei sanonut mitään. Toisaalta, ei hänen tarvinnutkaan sanoa mitään, tunnelma näkyi hänen silmistään.




10.11.2014

Viikonloppuna oli synttärit /suklaa-lakritsibrowniet









Kun lapsi täyttää 14, on sukulaisynttäreilläkin jo vähän eri tunnelma kuin pienempien synttäreillä.
Aikuiset istuivat rauhassa keittiössä juttelemassa, kun nuoriso linnoittautui yläkertaan. Sylistä puuttuivat kokonaan pienet väenpaljoutta ujostelevat pallerot. Se aika on nyt ohi.

Muistan aikoja, kun äidit ja isät juoksentelivat varomassa lasten portaissa ravailua ja pikku riitoja selviteltiin tuon tuostakin. Kuka oli vienyt lelun kädestä ja kenelle oli tullut pissat housuun... En ainakaan vielä osaa kaivata niitä aikoja. Nyt on niin mukavaa.

On tässä lapsen kasvamisessa puolensakin: synttärisankarin saa kuviin vain, jos kuvaa salaa ja onnittelulaulu laulettiin väkisin ennen kynttilöiden puhaltamista.

Noh,
14 -vuotias toivoi synttärikakukseen sitruuna-marenkipiirakan, tosin hän mietti, että josko voisin tehdä sitruuna-marenkikerrospiirakan. En lähtenyt kokeilemaan.

Kaveriksi tein suklaa-lakritsibrownieseja. Ystävä toi lakritsajauhetta tuliaisksi Köpiksestä ja pakkohan sitä oli heti kokeilla. Löysin reseptin täältä (Louises's spis -ihana blogi), mutta tein kuitenkin oman version. Oli ihan kamalan hyvää ja makeaa.

Suklaa-lakritsibrowniet

taikina

125 g Fazer tummaa Block leivontasuklaata
100 g Fazerin mustaa leivontasuklaata
150 g voita
3 munaa
150 g sokeria
liraus vaniljauutetta
1/2 tl suolaa
150 g jauhoja

kuorrute

75 g voita
3 dl kermaa
1 rkl vaaleaa siirappia
2 tl lakritsajauhetta + päälle ripoteltavaksi

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Tee taikina
Sulata voi ja suklaa vesihauteessa tai mikrossa.
Vispaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Kaada munaseoksen joukkoon haalea suklaa-voiseos ohuena nauhana, kokoajan vispaten. Lisää vaniljauute ja suola. Lisää jauhot pikkuhiljaa vispaten.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 30 cm x 40 cm tai pienempään) ja laita uuniin  15-20 minuutiksi. Browniet saavat jäädä hieman kosteiksi.

Tee kuorrute.
Kun brownie on tullut uunista aloita kuorrutteen teko.

Laita kaikki ainekset kattilaan, paitsi lakritsajauhe. Anna ainesten iehua maltillisesti 35 minuuttia. Nosta kattila liedeltä.

Lisää lakritsajauhe siivilän läpi vispilällä kokoajan sekoittaen.
(Tässä minä mokasin. En käyttänyt siivilää ja jauhe jäi kokkareiksi kuorruteeseen, kuten kuvista näkyy. Tosin se ei ollut maun kannalta yhtään paha juttu.)

Kaada kuorrute brownien päälle tasaisesti ja laita koko komeus jääkaappiin jähmettymään.
Reilu tunti jääkaapissa riitti jähmettämään kuorrutteen.

P.S
Alkuperäisessä ohjeessa kuorrutteesta tulee luultavimmin kovempaa ja oletan, että koko leivonnaisen maku on voimakkaamman lakritsista. Itse halusin jättää kuorrutteen pehmeäksi ja pitää suklaan pääosassa ja lakritsan ikäänkuin mausteena.



1.11.2014

Pitsaterapiaa









Ennen, kun lapset olivat pienempiä, tehtiin raskaan viikon tai huonon päivän jälkeen korvapuusteja. Se oli eräänlaista terapiaa.
Nyt tehdään pitsaa. Pitsaterapiaa.

Kun on niin eri ikäisiä lapsia, ainoa keino saada lapset jotenkin yhteen, on yhdessä puuhaaminen. Ainoa asia mitä ne suostuu enää mun kanssa puuhaamaan on kokkaaminen.
Ja pitsa on lempiruokaa, joten...
Näköjään huhu pitsojen herkullisuudesta on kiirinyt eteenpäin, sillä tälläkertaa teinillä oli kaveri mukana, eikä hän suostunut lähtemään kotiin, ennenkuin pitsat olisi tehty ja valmiita, vaikka oli jo klo kotiinmenoaika.

Tällä tekniikalla pitsaa tulee niin paljon, että sitä jää vielä seuraavan päivän lounaaksi ja välipalaksi.


Kaikki kehuvat aina pohjaani, joten tässä resepti:

Pitsat viidelle

5dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl auringonkukkaöljyä
noin 6-8 dl vehnäjauhoja (tämän teen aina näppituntumalla)

Mittaa vesi kulhoon. Sekoita joukkoon kuivahiiva, suola ja öljy. Vispaa, kunnes hiiva on liuennut.
Lisää osa jauhoista, kunnes taikina on paksua velliä ja juuri ja juuri vispilällä vispattavaa.
Kaada loput jauhot vähitellen, samalla käsin vaivaten, kunnes taikina ei enää tartu käsiin, mutta on pehmeää. Vaivaa vielä puolisen minuuttia ja anna nousta silläaikaa, kun teet täytteet.
Paista alalämmöllä 220c täytteineen n. 10 minuuttia.

Muutama versio täytteineen:

Jauheliha-paprika-sipuli



Feta-herkkusieni-tonnikala-oliivi-sipuli-paprika-tomaatti


artisokka-sipuli-feta-oliivi-herkkusieni-tomaatti


Jauheliha-tonnikala-sipuli-oliivi-paprika-feta-herkkusieni



Haamuaamu -tyyppi







28.10.2014

Sellainen syksyinen päivä ja tomaatissa hautuneet broilerin koivet







Kun freelancer -elämä hiljenee hetkeksi on aikaa vain olla. Itseasiassa hiljaisina viikkoina lempipuuhiani on kävellä kaupungilla, katsella ihmisiä, tavata ystäviä kahviloissa ja ladata akkuja.
Kaupunkipäivät venyvät helposti ja viivyttelen kotiin menemistä, sillä kaupungilla haahuilun mahdollistama tajunnanvirta katkeaa tehokkaasti kotiovesta sisään astuessani.

Iltapäivien pimetessä, olen huomannut lasten viihtyvän enemmän sisällä. Ennenkuin tähän sisäelämään taas tottuu, tuntuu koti ruuhkaiselta ja täydeltä. Pojat nahistelevat enemmän ja mietin, että onko yläkerta nielaissut teinin ihan kokonaan.

Mutta tässä lupaamani toinen versio broilerinkoivista. Ihan hävettävän simppeliä.


Tomaatissa hautuneet broilerin koivet

1 pkt Atrian broilerin koipia
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 prk Creme fraichea
3 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria

Kaada koivet uunivuokaan. Sekoita kulhossa tomaattimurska, tomaattipyree, creme fraiche, murskatut valkosipulin kynnet, suola ja pippuri ja kaada seos koipien päälle. Laita uuniin 220 asteeseen 35 minuutiksi. Tarjosin tämän kokojyväriisin ja fetasalaatin kanssa.






26.10.2014

Pikaiset broilerinuijat uunissa





Löysin kesällä supermarketin hyllystä nämä broilerinuijat. Halpoja ja paketista riittää just meidän perheelle. Ihanaa, kun joku näinkin yksinkertainen on sellainen "Jee!!!" -ruoka.
Nuijia on helppo nakertaa käsin ja ne kypsyvät nopeammin kuin kokonainen koipireisipala.
Seuraavaksi laitan toisenkin nopean reseptin samaisista nuijista.

Broilerinuijat uunissa

1 pakkaus maustamattomia broilerin koipia
2 rkl tomaattipyrettä
noin 2 rkl Worchestire -kastiketta
suolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 220 asteeseen.
Ota broilerinuijat pakkauksesta ja kuivaa niiden pintaa talouspaperilla. Kaada ne uunivuokaan.
Purista nuijien päälle tomaattipyree ja hiero se niihin käsin. Kaada päälle Woshestire -kastiketta ja hiero se myös nujiin. Muista pestä kädet hyvin välissä ja sirottele päälle suolaa ja mustapippuria.
Laita uuniin, keskitasolle noin 25-30 minuutiksi.
Nuijat ovat kypsiä, kun liha irtoaa luusta lähes itsestään. Pinta saa kuivua hieman rapeaksi uunissa.

Tarjoan näitä usein riisin tai pannulla paistettujen perunoiden kanssa.