keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Aurajuusto-pekonipasta





Näin viimeisinä pakkaspäivinä maistuu kaikenlainen suolainen ja rasvainen. Tämä resepti syntyi ihan vain jääkaapin inspiroimana.

Tarvitset

Tagliatellea
pekonia
Aurajuustoa
Kermaa
valkosipulia
suolaa
mustapippuria

Pilko pekonit ihan pieniksi. Paista ne rapeiksi tilkasen öliiviöljyä kera. Laita pekonit odottamaan talouspaperille, jotta rasvat imeytyisivät pois ja pekonit jäävät rapeiksi.
Laita pasta tulemaan.
Murskaa ja pilko valkosipulin kynnet. Lorauta pannulle öljyä ja lisää valkosipulit freesaantumaan hetkeksi. Kaada pannulle 1,5dl kermaa, mausta merisuolalla ja mustapippurilla. Kun kerma on hieman kiehahtanut, lisää sekaan Aurajuusto murennettuna. Anna juuston sulaa kermaan. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Tuoreyrteista esim. rosmariini sopisi erinomaisesti kaveriksi. Minulla ei ollut sitä. Oli hyvää ilmankin.
Kun pasta on valmis. Valuta vedet ja kaada kastike pastan joukkoon. Sekoita hellästi. Kaada sekaan myös pekonit ja pyöräytä pastaa pari kertaa. Tarjoa heti.

Ei kommentteja: