26.1.2012

Mustaherukka-kookosjuustokakku







Mustaherukka on lempi -marjani. Usein, kun etsin jotain uutta leivottavaa tartun näihin mustaherukka -resepteihin.   Tuunasin perus -juustokakkureseptin makuni mukaan ja lopputulos oli pehmeästi kookoksen makuinen mustaherukkajuustokakku. Jos et pidä kookoksesta, voita vaihataa kookoskerman tavalliseksi kermaksi ja vispata sen kevyeksi vaahdoksi ennen muiden ainesten lisäämistä. 


Pohja:
300g g suklaakeksejä
150 g voita

Mousse

1,5dl kookoskermaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g creme fraiche
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
250 g mustaherukoita
7 liivatelehteä
0,5 dl vettä


 Murskaa digestivekeksit. Helppo tapa on laittaa keksit muovipussin sisään ja hakata keksit kauhalla muruiksi. Sulata voi ja sekoita se murujen sekaan kulhossa.
 Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele muruseos pohjaksi leivinpaperin päälle.
 Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kaada kookoskerma kulhoon ja lisää sekaan tuorejuusto, ranskankerma, sokerit ja soseutetut mustaherukat, vatkaa tasaiseksi seokseksi. Kuumenna vesi kattilassa kuumaksi ja liuota liivatteet veteen. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää se sitten mustaherukkaseokseen tasaisesti lorottaen ja kokoajan vatkaten.
 Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli. 

20.1.2012

Uunifeta ja paahdetut kasvikset



Tässä on yksi lempi kasvisruoistani! Ihan parasta näin talvikoleilla keleillä. Uunifeta -idean sain Kreetan matkaltamme. Kreikkalaisessa yössä, terassilla, hiekkarannalla nautittu uuni-feta teki lähtemättömän vaikutuksen.


Annos riittää noin viidelle-kuudelle.
Kasviksia varten tarvitset:
1 iso bataatti
6 perunaa
puolikas lanttu
1 paprika
6 porkkanaa
3 sipulia
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
Kuori bataatti, sipuli, porkkanat ja lanttu. Leikkaa kaikki kasvikset isoiksi lohkoiksi isoon kulhoon. Lorauta päälle reilusti oliiviöljyä, karkeaa merisuolaa ja mustapippuria. Sekoita juureksia niin, että öljy ja mausteet leviävät kaikkien kasvisten pinnalle.
Levitä kasvikset uuninpellille leivinpaperin päälle ja laita uuniin ylätasolle. 200c n. 40-60 min. Riippuen lohkojen koosta.



Uunifetaa varten tarvitset:
2 fetapalaa
1 tomaattimurska
4 rkl tomaattipyrettä
4 kynttä valkosipulia
provence yrttiseosta
mustaa pippuria
Sekoita kulhossa tomaattimurska ja pyree. Murskaa ja pilko valkosipulit ja sekoita joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja yrttiseoksella.
Laita uuniin , alatasolle 200c n. 30min


Tämän reseptin kokosin kirjoitus-asuun Mtv3.fi/koto -sivustolle viime syksynä.


17.1.2012

Chili con carne

Tämä on isän resepti. Tutustuin hänen kansainväliseen keittiövaiheeseensa aikuisena. 90 -luku oli cross-kitchenin kulta-aikaa. Isä oli muuttanut etelä-Ranskasta takaisin lähemmäs Pariisia ja asui perheineen valtavassa iki-vanhassa myllyssä (kyllä, vesimyllyissä on sitä jotakin). Isä oli aina halunnut taide-kouluun, mutta perheen painostuksesta opiskeli insinööriksi. Taiteellista puoltaan hän toteutti paitsi ruuissaan ja valokuvaamalla, mutta  myös toteuttamalla pieteetillä mittavia remontteja vanhoihin taloihinsa. Hän saattoi suunnitella huonekalutkin itse ja siustusmaku oli ja on edelleen pettämätön. Kävin hänen mukanaan huutokaupoissa ja vanhojen tavaroiden markkinoilla. Kerran, kun olin kymmenen vanha, olimme erään upean vanhan maatilan pihapiirissä järjestetyillä markkinoilla ja isä osti vanhan arkun. Siinä kaupanteon tiimellyksessä kurkkasin arkkuun ja hämmästyneenä hihkaisin: "Mutta isä, tämä arkku on täynnä tavaraa!!!" Isä katsoi minua tuimasti ja vinkkasi olemaan hiljaa. Kotona sukelsin arkkuun, joka oli täynnä vanhoja kenkiä, asusteita ja erityisesti muistan valtavan strutsin sulista tehdyn viuhkan. Se ripustettiin piskuisen huoneeni seinälle. Viuhka kulki isäni mukana talosta taloon ja se löytyi myös täältä uudesta myllystä, eräästä vierashuoneesta...

Tarvitset, 4-6 henkilölle:

500g ruskeita papuja (keittämättömiä)
600g jauhelihaa (tai soijarouhetta)
3 vihreää paprikaa 
1punainen paprika
2-3 sipulia
250g kuorittuja tomaatteja
2rkl oliiviöljyä
1vajaa teelusikallinen 4épices -maustetta (ohje edellisessä postauksessa)
1-2 rkl juustokuminaa
suola, tuore korianteri, cayenne pippuria, tuorechiliä
1tl maizenaa

Jos keität pavut itse, liota pavut yön yli ja Kaada pavut isoon kattilaan, jossa      
runsaasti vettä, lisää maizena ja keitä 90min. 
Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi rinkuloiksi. Leikkaa paprikat kuutioiksi. Kuumenna öljy ja laita sipulit ja paprikat kuullottumaan kullan sävyisiksi. Lisää jauheliha ja nosta lieden lämpötilaa. Kun jauheliha on ruskistunut lisää valutetut tomaatit ja murskaa ne kauhalla. Mausta. Anna kypsyä 30 min. Lisää pavut ja anna kypsyä vielä 30 min. Leikkaa lopuksi päälle tuoretta korianteria.Tarjoile kuumana.


Tein chili con carnea koko perheelle. Ajanpuutteen vuoksi käytin purkkipapuja ( 3prk) Lisäsin maustamis -vaiheessa vain ihan vähän cayenne pippuria (se on yllättävän vahvaa, mutta haluan lasten tottuvan myös tuliseen ruokaan). Sitten siirsin lapsille sopivan annoksen muhimaan toiseen kattilaan, jonka jälkeen vasta lisäsin loput chilit. Päätin myös tarjota tämän chili con carnen fajitasten muodossa, sillä tiesin sen maistuvan lapsille niin paljon helpommin ja kaikenhan he sitten söivät. Chili con carne oli herkullista salaatinlehtien ja creme fraichen kanssa kokojyvä fajitakseen käärittynä. Itse olisin ehkä tarjonnut sen mieluiten kokojyvä riisin kanssa, unohtamatta nokaretta creme fraichea.



4 èpices



Lukiessani isäni reseptejä törmäsin usein 4 èpices -mausteeseen. 
Ranskasta sitä saa valmiissa sekoitepusseissa, mutta täältä 
Suomesta en ole sitä vielä löytänyt. Tätä maustesekoitusta 
käytetään ranskalaisessa keittiössä paljon. 
Keittoihin, kanaruokiin... 
Kas, tässä ohje isompaan satsiin, jos haluat maustetta vain vähän, 
käytä teelusikoita:


2 rkl jauhettua valkopippuria
1 rkl jauhettua inkivääriä
1rkl  jauhettua muskottia
1rkl jauhettua neilikkaa





14.1.2012

Järkyttävän hyvät skonssit



Rakas ystäväni tuli brunssille. Sävelsin skonssit kotona olevista aineksista ja ystäväni toi juustot.
Kyllä meidän kelpasi...
Taikinaa riitti 12 skonssiin, tehtynä kiinteissä muffinivuoissa. Puolet taikinasta jäi vielä seuraavana aamuna paistettavaksi. Skonssit ovat parhaimmillaan heti uunista tultuaan.




Tarvitset

6dl vehnäjauhoja
3dl sämpyläjauhoja (graham tai spelttikin varmasti käy)
2dl kaurahiutaleita
1,5 dl murskattuja cachew -pähkinöitä
150g pehmeää voita
3dl maitoa
1dl aurinkokouivattuja tomaatteja
6 tl leivinjauhetta
1,5dl parmesan -juustoa
2tl merisuolaa

Sekoita kuivat aineet, suola, pähkinät ja lopuksi tomaatit. Kaada sekaan pehmeäksi sulanut voi (ei siis kokonaan sulanut). Nypi taikina tasaisen rakeiseksi. Lisää parmesan -juusto sekaan. Kaada sekaan maito ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Annostele skonssit muffinssivuokiin ja Laita uuniin 225c ja 15 min.

12.1.2012

Herkullinen munakas


Munakas on ihan huippu lounas. Kyllä se päivälliseksikin kelpaa, jos sisälle laittaa hieman enemmän täytettä. Ranskassa syödään munakasta myös aamiaisella. Ranskalaisen kuohkean ja paksun munakkaan saa lisäämällä munien sekaan hieman kermaa ja vatkaamalla seos käsin oikein kuohkeaksi. Paistovaiheessa munakkaan pohjaan kannattaa työntää lastalla aukkoja, johon valuu lisää vielä raakaa taikinaa. 

Ruokaisa munakas kahdelle:

5 kananmunaa
0,5 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
(rakuunaa)
2 kynttä valkosipulia
1-2 Edellispäivän perunaa ( tai paistamalla kypsennettyjä perunaviipaleita)
4 Herkkusientä
1-2 Tuoretomaattia kuutioina
Aurajuustoa tai vuohenjuustoa tms.

Vatkaa munat, kerma, suola, mustapippuri ja rakuuna kuohkeaksi. Ruskista herkkusienet ja perunat vikkelästi paistinpannulla oliiviöljyssä silputun valkosipulin kanssa. Mausta suolalla. Siirrä herkkusienet, perunat ja valkosipulit odottamaan lautaselle. Laske hellan lämpötilaa hiukan. Lisää öljyä ja kaada munakas pannulle. Kun pohja on hieman jo jähmettynyt tee lastalla työntäen pohjaan aukkoja ja anna raa'an seoksen valua tilalle. Kun, pinta on melkein jähmettynyt lisää tomaatit, perunat, herkkusienet ja juusto toiselle munakkaan puolikkaalle. Anna olla hetki ennenkuin käännät munakkaan kahtia. Tarjoile heti.

Tämä ohjeeni on julkaistu aikaisemmin mtv3.fi/koto -sivustolla





10.1.2012

Le Gouter / Brioche sucrèe




Quest-ce que tu veut pour gouter?
Lapset ostavat koulusta kotiin tullessaan matkanvarren boulangeriestä pain au chocolat’n tai croissant in. Tai sitten  äiti tai lastenhoitaja on tehnyt kotona valmiiksi jotain välipalaa. Le gouter on Ranskassa yhtä tärkeä ateria kuin lounas.

Isoäitini Mamie asui Pariisissa Avenue Victor Hugolla 16: essa kaupunginosassa. Pölyiseltä boulevardilta oli ihana astua talon rappukäytävään. Lasinen, mustilla rautaisilla ornamenteilla koristeltu ovi oli kauhean raskas ja se naksahti, kun talon consierge, eli talonmies  painoi nappia avatakseen oven. Hän oli aina hyvin ystävällinen. Asui siinä koiransa kanssa ja päällään hänellä oli aina ruudullinen tai kukallinen työmekko. Rappukäytävä  oli aina kiiltävän puhdas ja tuoksui hieman kellarille, hieman cloritelle ja siellä oli aina kylmä. Mamien hissi oli pikkuruinen, natisi ja tuoksui vanhalta puulta. Siinä oli puiset flipflap –ovet, jotka piti työntää auki olkapäällä, jos käsissä oli tavaraa. Ovia piti aina vähän varoa, etteivät ne paiskautuneet  takaisin päin kasvoja. Mahduimme  Juuri ja juuri hissiin, Mamie, minä ja serkkuni. Viidennessä kerroksessa jäimme pois ja Mamie avasi kilisevällä avainnipullaan ison puisen koristellun oven. Vastaan pelmahti vahva Cloriten haju. Siivooja, espanjalainen Therese, oli käynyt siivoamassa.

Aamupala ja välipala syötiin Mamien luona aina keittiössä. Mamien ison asunnon keittiö ei ollut suuren suuri, lähinnä pitkulainen. Sinne kuljettiin pitkin käytävää, jota päällystivät vanhat matot. Parkettilattiat niiden alla natisivat. Seinissä oli piilokomerot koko käytävän pituudelta. Keittiön valkoiset kahdeksankulmaiset kaakelilattiat jo vähän kellersivät ja pieni sisäpihan ikkuna päästi sisään tukehtunutta valoa. Keittiön takanurkassa oli ovi, joka vei pieneen ja ahtaaseen rappukäytävään. Siinä rapussa oli talon pienimmät asunnot. Palvelijoille tarkoitetut.
Keittiön pöytä oli pieni, sellainen 50-luvun keittiönpöytä, jossa on metallireunukset ja melamiinipinta. Pöydän ympärille mahtui juuri kolme istumaan, jos kukaan ei touhunnut keittiössä muuta.
Mamie nosti pöydälle kuviollisiin ohuisiin papereihin käärityt leivonnaiset.
Paperit  oli kääritty taitavasti pyramidin muotoon, jotta leivonnaiset eivät litistyisi.
Olimme käyneet kotimatkalla tervehtimässä boulangerien tätiä, koska Suomesta saapunut lapsenlapsi oli aina iso tapaus. Minua kuulemma odotettiin siellä aina kovasti ja sainkin sitten kertoa kaikki kuulumiset koko henkilökunnan kuunnellessa ympärillä. Samalla myyjä pakkasi paperikääreisiin kaikkia lempileivonnaisiani. Kotimatkalla tervehdittiin myös vihannes kauppiasta ja lihakauppiasta.

Rapisevista paketeista paljastui muutama pain au chocolat, siis croissant-taikinaan tehty leipänen, jonka sisällä on tummaa suklaata. Toisesta paketista löytyi pari valtavaa brioche in palaa ja croissant. Viimeisessä paketissa oli yksi eclaire au chocolat- leivonnainen, jossa on suklaista creemiä sisällä ja päällä suklaakuorrutus. Se oli herkkuani ja sitä sain vierailuillani aina yllin kyllin.
Le Gouter maistui ihanalta siinä jutellessa Mamien ja juuri koulusta tulleen serkkuni kanssa niitänäitä.  Välipalan kanssa juotiin kuumaa kaakaota, jonka Mamie keitti aidosta kaakosta, voista ja sokerista. Briochin päälle sai laittaa niin paljon appelsiinimarmeladia, kuin halusi. Heti syötyämme meidän piti siirtyä pois tieltä, jotta Mamie voisi alkaa valmistaa päivällistä.

Isän luona Le gouter oli paljon arkisempi. Harvemmin boulangerien herkkuja. Paremminkin patonkia, isän tekemää hilloa, marmeladia tai camambertiä. 

Nyt, kun minulla on omia lapsia, ehdin toisinaan leipomaan heille välipalaa.
Tuoksuja minun lapsuudestani täällä meillä... Täällä Helsingissä ne saavat uuden elämän .
GrandPere Patrickin reseptillä valmistettu sokeribrioche.
Välipala on pöydässä!






Sokeria 225g
250g vehnäjauhoa
2 tl  leivinjauhetta
3-4 munaa
2dl creme fraiche ja 0,5dl kermaa sekoitettuna keskenään
40g voita+40g sokeria+1tl vaniljasokeria

Sekoita jauhot+leivinjauhe, sokeri ja munat hiljaa sähkövatkaimella, kunnes seos on tasainen. Lisää creme fraiche-kermaseos. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja laita uuniin 180c 30min.
Sekoita sulatettu voi ja sokeri+vaniljasokeri. Kun Brioche on paistunut 30 min. kaada voi-sokeriseos briochen päälle tasaisesti ja laita vielä uuniin 7-10 min.




7.1.2012

Suklainen popcorn


Tämä on selkeästi viikonloppuherkku. Perus popcornille uusia sävyjä ehkä hieman amerikkalaiseen tyyliin.

Isolle poppoolle:

3 pussia micropoppareita
150g voita
100g leivontasuklaata
50g fariinisokeria
90g vaahtokarkkeja (sattui olemaan pussi sen kokoinen, enemmänkin voisi laittaa tai jättää kokonaan poiskin)

Valmista popparit mikrossa ja kaada isoon kulhoon.

Sulata kaikki ainekset kattilassa.
Kun vaahtokarkit ovat sulaneet kokonaan joukkoon, anna seoksen hieman haaleta ja paksuuntua.
Kaada suklaa-vaahtokarkkiseos poppareiden päälle ja sekoita pohjia myöten.
Tarjoile akuuttiin suklaan ja makean nälkään.

6.1.2012

Lasagne






Helppo, mutta hieman aikaa vievä Lasagne, on terveellinen ja täyttävä perusruoka ja miksei sovi myös päivällisvieraille. Lasagnea kannattaa tehdä kerralla enemmän, jotta osan voi pakastaa valmiisiin annospaloihin, vaikka koululaisen välipalaksi tai sellaisen päivän päivälliseksi, jolloin ei jaksa kokata yhtään mitään. Tämä resepti muuntuu helposti myös kasvisruoaksi.
Valmistamiseen menee noin 40 min. +uuni.

5en hengen päivälliselle ja saman verran pakkaseen tarvitset:

Iso uunivuoka
400g sika-nauta jauhelihaa
2prk tomaattimurskaa
2 sipulia
4 isoa kynttä valkosipulia
1/2 kesäkurpitsa
8 herkkusientä
suolaa
valkopippuria
mustapippuria
province yrttisekoitusta
oliiviöljyä

7dl  maitoa
40g voita
3rkl vehnäjauhpa
n.300g emmental -raastetta

pakkaus lasagnelevyjä

Pilko sipulit, valkosipulit, kesäkurpitsa ja herkkusienet.
Kuullota sipulit kasarissa oliiviöljyssä, kunnes osa sipuleista paahtuu reunoiltaan ( tuo makuun hieman voimakkaampaa paahtuneen makua)


Lisää jauheliha. Lisää n. tl suolaa ja hieman valkopippuria maun mukaan. Anna jauhelihan ruskistua. Lisää joukkoon muut vihannekset. Anna vihannesten kuullottua ja lisää tomaattimurska ja yrttiseos. Anna kastikkeen muhia kannen alla keskilämmöllä puolisen tuntia, jonka jälkeen poista kansi ja anna nesteen haihtua eli maun tiivistyä, eikä lasagnesta tule turhan vetinen vrt. kuvat.

Tee juustokastike. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot. Sekoita vispilällä, älä anna palaa. Kun jauhot ovat turvonneet lisää maitoa 2dl kerrallaan, jotta maito ehtii lämmetä ja suurustua kokoajan sekoittaen, ettei seos pala pohjaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi 200g juustoraastetta kokoajan sekoittaen. Kun juusto on kokonaan sulanut ota kattila pois liedeltä.

Kaada vuokaan juustokastiketta niin, että pohja peittyy. aseta lasagnelevyt vuoan pohjalle niin, että ne peittävät koko pohjan. Limittäin voi hyvin laittaa ja levyjä voi muotoilla, jos vuoka on soikea. Sitten 1-2cm kerros tomaatikastiketta. Lorauta päälle juustokastiketta. Asettele uusi kerros lasagnelevyjä. Tomaattikastike, juustokastike, levyt ja viimeiseksi päälle loput juustokastikkeet. Sirottele päälle loput juustoraasteet ja laita uuniin 225c 35-45min. Lasagne on valmis, kun pinta on keskiruskea ja levyt ovat pehmenneet ja kupruilevat.

Jos hakuat tehdä kasvis version, lisää jauhelihan sijaan toinen polikas kesäkurpitsaa ja lisää herkkusieniä. Munakoisokin sopii mainiosti. Juustokastikkeeseen voi halutessaan sulattaa vuohenjuustoa, niin perus lasagnen makuun tulee hieman jotain uutta.


4.1.2012

Ranskalainen salaattikastike -klassikko



Salaattikastike on kaikki kaikessa. Rapea, raikas, vihreä salaatti on turha hukuttaa majoneesiin, sen koko luonne muuttuu. Majoneesi kuuluu ihan toisenlaisiin -ruokaisampiin salaatteihin. 
Ranskassa salaatti syödään aina alkuruoaksi tai pääruoan jälkeen ennen juustoa. Lapsena, isäni talossa yksi tärkeitä tehtäviäni oli hakea ruokaan tarvittavat yrtit. Vanhan vesimyllyn kivinen seinä hohkasi kuumuutta ja sen suojissa yrttimaa kasvoi valtoimenaan. Tuoksun perustella valitsin tilatut yrtit ja leikkasin oksat varovasti keittiösaksilla. Salaattikastike oli yksi ainoita asioita, mitä äitipuoleni teki keittiössä. Hänen salaattikastikkeeseensa kuului rakuuna. Ja se maistui niin hyvältä. Salaatissa ei ollut koskaan tomaattia tai kurkkua, kuten täällä suomessa. Pelkkiä rapeita suuria lehtisalaatin lehtiä. Salaatin sekoittaminen oli aina kunnia-asia. Tunsin itseni isoksi tytöksi, kun sain joskus "tourner la salade" ennen syömistä.
Tällä samalla ohjeella myös äitini teki salaattikastikkeen täällä suomessa Ranskan tuliaisina. Hän ei käyttänyt rakuunaa, vaan lisäsi siihen hieman suolaa, valkopippuria ja puristetun valkosipulin kynnen. 



Tarvitset

Oliiviöljyä
punaviinietikkaa
dijon -sinappia
tuoretta (kuivattukin käy) rakuunaa

Lorauta oliiviöljyä salaattikulhoon niin, että pohja peittyy reilusti. Lisää siihen 1/5 osaa punaviinietikkaa ja sinappia pieni teelusikallinen. Sekoita kastike haarukalla homogeeniseksi seokseksi. Jos öljy ei tunnu sekoittuvan, lisää hieman sinappia. Lisää lopuksi rakuuna ja anna maustua hieman ennen tarjoamista. Kuivat salaatinlehdet laitetaan kulhoon kastikkeen päälle ja salaatti sekoitetaan vasta juuri ennen tarjoilua, jotteivat salaatinlehdet veltostu.

2.1.2012

Kanaa uunissa.


Tänään, toimeliaan päivän päätteksi kaivattiin jotain kunnon ruokaa. Tämä helppo, mutta herkullinen ruoka on koko perheen suosikki. Kanankoivet katosivat alta aika yksikön, puhumattakaan mehukkaista tomaateista ja paahtuneista valkosipuleista. Kaveriksi keitin kierremakaroneja voilla maustettuna. Kokojyväriisikin sopii kanan kanssa erinomaisesti.




Tarvitset

Koipi/ hlö
Kokonaisia tomaatteja
4 sipulia
8 valkosipulin kynttä
2 isoa porkkanaa
oliiviöljyä
merisuolaa
valkopippuria
tuoretta basilikaa ja/tai yrttimausteseosta
parmesanraastetta

Paista koivet pinnaltaa ruskeiksi öliiviöljyssä paistinpannulla. Mausta suolalla ja pippurilla.
Murskaa veitsellä ja pilko 3 valkosipulin kynttä. Leikkaa puoliksi sipulit. Leikkaa porkkanat neljään.
Asettele pinnaltaan paistuneet koivet vuokaan. Ripottele päälle ja lomaan kasvikset ja 5 valkosipulin kynttä kuorineen. Lorauta oliiviöljyä kasvisten päälle, ripottele hieman suolaa, yrttejä ja raasta parmesan juustoa koipien päälle. Laita uuniin n.40min.(riippuen koipien koosta) 220c.

1.1.2012

Molleux aux chocolat -löllö suklaakakku




Ihana, pehmeä, voimakkaan suklainen kakku, sulaa suussa ja lautasella. Tämä helppo resepti tekee leipojasta kuin leipojasta huipputaitajan.


Tarvitset

200g talous suklaata
200g sokeria
6 munaa
200g voita + n.40g voiteluun
2rkl vehnäjauhoa tai gluteenitonta jauhoa
korppujauhoja

Sulata voi ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Erottele munien valkuaiset ja keltuaiset omiin  suurehkoihin kulhoihin. Vatkaa keltuaiset ja puolet sokerista vaaleaksi vaahdoksi(ks. kuva alla). Lisää 2 rkl jauhoja kokoajan vatkaten. Lisää haalea suklaa-voi-seos pikkuhiljaa kokoajan vatkaten. Pese vatkaimet huolella ja kuivaa. Vatkaa valkuainen omassa kulhossaan kovahkoksi vaahdoksi, kunnes vaahdosta muodostuu pehmeitä kukkuloita (ks. kuva alla). Lisää loput sokerit vähitellen kokoajan vatkaten. Vatkaa vaahto marenkivaahdoksi, kunnes vaahto tiivistyy ja siitä muodostuu teräviä huippuja (ks. kuva). Sekoita lastalla ensin puolet valkuaisvaahdosta tehokkaasti suklaataikinan joukkoon ja sekoita sitten loput vaahdosta nostellen varovasti joukkoon. Marenkivaahto saa jäädä kokkareiksi taikinan sekaan. Voitele syvä kakkuvuoka ja ripottele päälle korppujauhoja. Kaada taikina vuokaan niin, että reunoista jää ainakin 2cm esille kohoamista varten. 180c ja 35-40min. Kun kakku on hieman laskeutunut , kumoa kakku vuoassaan tarjoiluastialle. Nosta vuoka pois kuitenkin vasta kakun jäähdyttyä, jottei sula suklaa valu yli reunojen. Voit tehdä myös pieniä fondant suklaajälkiruokia käyttämällä pikkumuotteja. Silloin kakut ovat uunissa vain 10-15min. Pikkufondantit tarjoillaan kuumana vaniljajäätelön kera.
Vaihekuvia näet lukemalla lisää alta.