1.11.2015

Provencelainen tarte ratatouille






Tässä uudenlainen tapa tarjota ratatouillen makuja piirakan muodossa kahvipöydässä tai viikonloppulounaaksi.
Tämä resepti on kirjassakin, mutta kuvaa ei kirjassa ole. Tämän kuvan otin testivaiheessa lopullisesta piirakasta. Olen erityisen ylpeä tästä ihan itse alusta loppuun kehittämästäni reseptistä. On nimittäin hyvää. Ratatouillen maut on yhdistetty maukkaan piiraan päälle.

Provencelainen tarte tatin

½ kesäkurpitsaa
½ munakoiso
2 tl suolaa
1 paprika
4 valkosipulinkynttä
2 tomaattia
1 tl Herbes de Provence -yrttiseosta
oliiviöljyä
hyppysellinen mustapippuria

Pohja
3 dl jauhoja
1 tl suolaa                                                                                                                                              
125g pehmeää voita
1,5 rkl kylmää vettä

Ota voi ajoissa pehmenemään
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen

Pese ja leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso 1 cm paksuisiksi viipaleiksi.
Levitä viipaleet talouspaperille ja ripottele päälle pari reilua hyppysellistä suolaa molemmin puolin. Itketä kasviksia noin puoli tuntia (tee sillä aikaa taikina) ja pyyhi neste pois pinnalta.

Tee taikina
Mittaa jauhot kulhoon, lisää joukkoon suola ja pehmeä voi palasina.
Nypi voi jauhojen joukkoon, kunnes seos on tasaisen karkea.
Lisää kylmä vesi ja vaivaa ja painele taikina nopeasti pallon muotoon. Anna taikinan levätä kulhossa.

Pese ja leikkaa paprika pieniksi viipaleiksi (2 cm x 3 cm).

Murskaa  valkosipulinkynnet veitsen kyljellä, kuori ja hienonna pieniksi.

Pese ja leikkaa tomaatit kuutioiksi.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Lämmitä uuninkestävällä paistinpannulla oliiviöljy ja paista kasvikset laji kerrallaan pannulla, kunnes ne ovat saaneet kunnolla väriä ja jopa hieman kärähtäneetkin osittain. Lisää joukkoon aina yhden valkosipulinkynnen verran hienonnettua valkosipulia ja mausta kevyesti suolalla. Laita sivuun odottamaan.
Tomaattikuutioita ei paisteta.

Pyyhi paistinpannu puhtaaksi ja lisää hieman oliiviöljyä. Ripottele öljyyn ½ tl yrttiseosta.
Asettele kasvikset niin, että keskelle tulee kasa paprikoita, sitten niiden ympärille kesäkurpitsaviipaleet ja ulommaiseksi munakoisot. Asettele kasvikset hieman limittäin ja kerroksina.
Lopuksi ripottele tomaatit kaiken päälle, loput valkosipulit ja mausta suolalla ja pippurilla, sekä yrttiseoksella.

Kauli taikina paloina jauhotetulla alustalla ja aseta pala kerrallaan kasvisten päälle.
Laita uuniin 30 minuutiksi, kunnes taikina on saanut väriä.

Ota Tatin uunista ja kumoa se ylösalaisin tarjoiluastiaan. Tarjoa kuumana tai kylmänä.



1 kommentti:

jaasyngadomski kirjoitti...

Wynn and Encore Casino - MapyRO
› resorts-encore-casino 통영 출장마사지 › resorts-encore-casino The three hotel towers add an 포항 출장마사지 additional 1,002 guest 나주 출장샵 rooms, approximately 포천 출장안마 2,200 square 경산 출장샵 feet of gaming space, approximately 194,000 square