Olen tänä syksynä opiskellut ruokajournalismia Sanoman ja Haaga-Helian järjestämässä opintokokonaisuudessa. Yksi teemoista oli oman äänen löytäminen. Kotitehtäväksi tuli kirjoittaa ruokamuisto. No, teinhän juuri kirjallisen niitä, mutta muistoja löytyy paljon lisää, kun oikein kaivelee mielen sopukoita. Tässä taas yksi resepteineen:
Mintun tuoksu
On hyvin arkinen keskiviikko ja se hetki, kun pitää keksiä
mitä meillä tänään syödään. Selailen
tietokoneeltani isäni minulle lähettämiä reseptejä ja pysähdyn kalareseptin
kohdalle, jonka kastike on tehty mintusta, valkosipulista, sitruunasta ja
oliiviöljystä. Päätän tehdä sen
päivälliseksi.
Aina kulkiessani kaupassa yrttihyllyn ohi, haistan mintun tuoksun erityisen vahvasti. Otan mintturuukun käteeni, enkä voi olla nuuhkimatta sitä. Aika katoaa
hetkeksi.
On kesä ja 80-luku. Istun isän talon, vanhan vesimyllyn
sorapolulla leikkimässä ja odottamassa isää töistä kotiin. Isän uuden perheen
koti ja minun kesäkotini sijaitsee Courtenay’n kaupungissa Loiret’n laaksossa,
Ranskan vehreimmässä osassa, joka sijaitsee Pariisista etelään.
Seison keittiössämme ja kädessäni on terävin veitseni ja
edessä lempileikkuulautani. Hienonnan ensin kaupasta ostamani minttupuskan. Murskaan valkosipulin veitsen lappeella, nostan ainekset mortteliin ja murskaan niistä huumaavalta tuoksuvaa tahnamaista massaa.
Mustat kumisaappaat hölskyvät jaloissani. Isällä on beige,
kalalta tuoksuva villatakki, jossa on kyynärpäissä mokkapaikat ja resorit ovat
hieman purkautuneet. Kannan pitkää onkea, jonka kanssa on vaikea kulkea
joenrannan metsikössä isän perässä. Isällä on virveli. Minä saan vain silloin tällöin
kokeilla virvelillä heittelyä.
Isän resepti on lyhyt ja hieman epämääräinen, niinpä
sovellan ja murskaan ensin mintun ja valkosipulin ja sitten kumoan ne pieneen
kulhoon, jossa sekoitan niiden joukkoon sitruunamehun ja oliiviöljyn. Suolaa ja
vähän pippuria, ei muuta. Kastike kaadetaan kypsän, uunissa paistetun kalan
päälle. Resepti on tehty lohelle, en
silti voi olla miettimättä miltä se maistuisi hauen kanssa.
Isä on sanonut, että ääntäkään ei saa päästää. Oksan
katkeaminenkin voi pelottaa kalat pois. Yritän oikein kovasti. Se ääni, kun isän uistin molskahtaa kevyesti veteen ja virvelin
kela napsahtaa. Joen hallitsema metsikkö tuntuu taianomaiselta. Siellä
lintujenkin iltalaulu kuuluu kovempaa kuin missään muualla. On kosteaa. Haisee
savelta –upottavalta ja ikiaikaiselta. Kaiken läpi tuoksuu suloisen kirpeä ja
metsäinen villiminttu.
Hetki kun istumme koko perhe syömään, on päivän paras.
Keittiö on siisti ja illalla ei poikkeuksellisesti ole mitään ohjelmaa. Pidän
siitä, kun syömme hieman myöhemmin –puoli kahdeksan aikaan. Syödään yhdessä minä, mieheni ja kaikki kolme
lasta. Kerrotaan juttuja, kinastellaankin. Ollaan ilta kotona ja mennään nukkumaan mintun tuoksu
nenässä.
Kun palaamme myllylle, on jo myöhä. Riisun mutaiset saappaat
terassille. Kaloja ei ole perattavaksi, sillä isä päästää ahvenet aina takaisin
jokeen. Vain hauet kelpaavat. Mudan ja villimintun tuoksu seuraa minua taloon
sisään, kivisiä portaita ylös sänkyyn, tiukasti pedattujen, viileiden
lakanoiden väliin.
Uunilohi minttupestolla
4-5: lle
oliiviöljyä
1 kg kirjolohta
2 tl merisuolaa
1 ruukku vahvaa minttua
1 ruukku minttua
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
reilu hyppysellinen merisuolaa
mustapippuria myllystä maun mukaan
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Voitele uunivuoan pohja oliiviöljyllä ja aseta kala nahkapuoli alaspäin vuokaan. Ripottele päälle 2 tl merisuolaa. Laita uuniin, alatasolle paistumaan, kalan paksuudesta riippuen 30-35 minuutiksi, kunnes kala on kypsä.
Hienonna minttu. Murskaa valkosipulin kynnet veitsen lappeella, kuori ne ja leikkaa vähän pienemmiksi.
Murskaa minttu ja valkosipulinkynnet morttelissa tai yrttisilppurissa. Kaada ne pieneen kulhoon ja lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita tasaiseksi seokseksi.
Kun kala on kypsä, levitä minttupesto kalan päälle. Tarjoa riisin tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti