maanantai 11. kesäkuuta 2012

Raparperi piirakka




Omat raparperini joutuivat tänä keväänä koiranpennun suihin, mutta onneksi naapuri pelasti minut ja antoi minun  kaivaa omaa raparperipenkkiään piirakan verran (enempää en kehdannut). Koska kukaan muu meillä ei pidä raparperista, päätin tuunata juuri sellaisen piirakan, josta minä pidän. Raparperin kaverina ovat karamellisoidut pähkinät ja marenki.

Tarvitset

Pähkinät:
pähkinöitä 1,5dl(cachew tms.)
fariinisokeria 1dl

Taikina:
muna
voita 125g
jauhoja 3,5dl
sokeria 1dl
hyppysellinen suolaa

Täyte:
5 isoa raparperin vartta
2-3rkl sokeria

Marenki:
3munanvalkuaista
6rkl sokeria

Vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta.



Karamellisoi pähkinät sulattamalla fariinisokeri tilkkaseen vettä paistinpannulla. Lisää pähkinät sekaan, kun sokeri on sulanut. Pyöräyttele pähkinöitä sokerissa hetki ja kaada ne kuivumaan leivinpaperille.
Tee taikina:
Sekoita voi, suola ja sokeri tasaiseksi tahnaksi käsin. Lisää muna ja sekoita vimmatusti puukauhalla tai -haarukalla, kunnes seos on tasainen. Lisää jauhot kerralla ja sekoita käsin, kunnes taikina on homogeeninen. Kasaa taikina palloksi ja anna levätä sen aikaa, kun käsittelet raparperit.

Kuori raparpereista helpoimmin irtoavat kuoret. Leikkaa ohuiksi, n. centin levyisiksi paloiksi.

Voitele vuoka. Painele taikina pohjalle. Kaada raparperit pohjan päälle ja ripottele sokeri.
Kannattaa miettiä pitääkö happamasta vai makeasta ja lisätä sokeria sen mukaan. Marenki ja pähkinät makeuttavat pirakkaa aikalailla.
Laita piirakka uuniin 220c n.30min.

Valmista marenki:
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri pikkuhiljaa kokoajan vatkaten. Sirottele päälle pähkinät hieman painelle raparperien joukkoon.
Lisää marenkivaahto lusikalla piirakan päälle ja laita uuniin 180c n.13min., kunnes marengin huiput ovat kullanruskeat. Marengin ei ole tässä tarkoituskaan kovettua, vaan jäädä pehmeäksi vaahdoksi.


Ei kommentteja: