On aina hienoa, kun lapsi täyttää vuosia. Mutta tämän pienimmäisen kanssa se on jotenkin kamalan koskettavaakin. Ajan kulua ja lapsen kasvamista ei voi estää. Lapsen kasvamista pitää kannustaa ja antaa pikkuhiljaa lisää vastuutakin. Lapsi kasvaa, minä vanhenen, pikkulapsivaihe on ohi.
Koska poikanen täytti siis jo seitsemän, hän sai suht vapaat kädet tarjoilun suunnittelussa. Toiveena oli mansikkainen kakku, jossa on monta kerrosta, jotka kapenevat ylöspäin, jotain suklaista ja suolaiseksi tarjottavaksi valikoituvat tacot.
Yleensä synttärijuhlille teen aina jonkun bravuurini. Se helpottaa hommia. Nyt molemmat leivonnaiset olivat ihan jotain uutta minulle. En ole mikään täytekakkuintoilija. En koe olevani hyvä tekemään niitä, enkä ole koskaan niistä oikeastaan välittänytkään. Täydellistä muffinireseptiä olen taas etsinyt pitkään. Nyt se taisi löytyä. Viimeisimmän Kodin Kuvalehden, Kaisa Niemisen ohje, on kerrassaan ihana!
Kakusta tuli gluteeniton Kinuskikissan ohjetta mukaillen. Tein kaksinkertaisen annoksen ja taiteilin ohjeeseen vielä tummaa kaakaojauhetta (1dl) vähentämällä jauhojen määrää (1dl).
Täytteestä tuli todella hyvää. Kostutin kakun sokeriliemellä ja sekoitin kermaa ja Valion makea mansikka rahkaa. Jokaiseen kerrokseen tuli myös muhennettuja pakastemansikoita. Päällinen on ihan vain kermavaahtoa. Koristelun suunnitteli itse sankari.
Muffineista jätin pähkinät pois ja käytin Dr Oetkerin muffinikuorrutejauhetta, johon lisäsin 20g sulatettua suklaata.
Nyt on juhlat juhlittu hetkeksi ja keskitytään arjen pyörittämiseen. Huh.
2 kommenttia:
Lasten juhlien järjestäminen on työlästä mutta ihanaa puuhaa. Omat teinini eivät enää juurikaan välitä perinteisistä synttärijuhlista. Onko lie jokin välivaihe meneillään siten että juhlat tuntuisivat jotenkin lapsellisesta vai mikä lie. Seitsemänvuotias on vielä niin ihanassa iässä. Hän haluaa olla ja päästää vielä lähelleen. Elämä muuttuu niin toisenlaiseksi kun tullaan murrosikään ja halutaan luonnostaan ottaa etäisyyttä. Kuinka me vanhemmat sitten haikailemmekaan jälkikasvumme ihania, vaikkakin rankkoja, lapsuusvuosia. Elämä on luopumista. Milloin mistäkin asiasta.
Kuule niin totta puhut! Juuri samoja tunteita käyn läpi. Meillä teini ja esiteini vielä haluavat kaverisynttäritkin -kukin tyylillään pitsan leipomista ja leffaa tai leffareissu parhaiden kavereiden kanssa. Luopumista tosiaan, pikkuhiljaa, mutta tilalle tulee niin paljon muuta ihanaa.
Tämä taitaa ollakin yksi elämän suurimmista käännekohdista -kun lapset ovat kasvaneet tiettyyn ikään...
Lähetä kommentti