8.5.2012

Nizzalainen salaatti




Kesä tulee ja alkaa tehdä mieli salaattia. Tämä salaatti sopii niin päivälliseksi, kuin kunnon lounaaksi. Isäni lisää tähän vielä surimia (pötköön tiivistettyä ravun lihaa). Kannattaa kokeilla sitäkin, etenkin juhlatarjoiluun hauska lisä.

Salaatti 5lle

6 perunaa
10 kirsikkatomaattia
2prk tonnikalaa öljyssä
1 pieni purkki sardelleja
kourallinen mustia oliiveja (miel. kivellisiä Kalamata-oliiveja)
kevätsipulia
6 kananmunaa
rapeaa salaattia 2kpl (jäävuori ja frisée)
Sitruunan mehua 2rkl
oliivi-öljyä 4rkl
valkoviinietikkaa 1-2rkl
mustapippuria 1tl
hienoa merisuolaa
tuoretta timjamia

Keitä munat ja perunat. Leikkaa hieman jo jäähtyneet ja kuoritut perunat paloiksi ja kananmunat lohkoiksi. Laita perunat kulhoon. Lisää valutetut tonnikalat, oliivit, pieneksi silputut sardellit, pieniksi silputtu kevätsipuli, sitruunan mehu, oliiviöljy, timjami, pippuri, suola ja etikka. Sekoita ja anna maustua hetki. Leikkaa tomaatit kahtia ja lisää joukkoon. Lisää viimeiseksi revityt salaatinlehdet. Sekoita vasta juuri ennen tarjoilua. Lisää kananmunan lohkot päälle. Tarjoile patongin kera.

Ei kommentteja: