12.7.2014

Kaikkea raparperista, etenkin yks hillo.







Me ollaan löydetty aarre! Raparperipelto, jota kukaan ei tarvitse. Mies käy kaksi kertaa kesässä korjaamassa satoa ja sitten meillä täyttyykin keittiö moneksi päiväksi raparperin tuoksusta.

Mies tekee mehua ja siirappia (minttuista rapaprperisiirappia Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Purkissa! -kirjasta) ja minä kaikkea muuta.
Tällä kertaa tein chutneya ja vaniljaista hilloa. 
Yhden piirakankin tein, mutta sen reseptin pidän vielä takataskussa. Sori.

Hillon ajattelin säästää lahjoiksi, viemisiksi ja paniikkitilanteisiin.
Vaniljainen rapaprperihillo sopii järkyttävän hyvin puuron, jogurtin tai vaikka juustojen kaveriksi.

Omena-raparperi-vaniljahillo
n. 1 l hilloa

2 makeaa omenaa 
5 dl raparperia paloina 
½ vaniljatangon siemenet
½ dl vettä
5 dl hillosokeria


Kuori ja paloittele omenat pieniksi paloiksi (n.1-1,5 cm). Kuori ja pilko rapaprperit (2 cm kokoisiksi). 
Leikkaa vaniljatangosta puolikas. Halkaise se veitsellä ja raavi veitsellä siemenet talteen.
Laita vesi kattilaan, anna kiehahtaa ja lisää omenat, raparperit ja vaniljatanko kattilaan.
Anna seoksen lämmetä, kunnes höyryää ja lisää hillosokeri. Sekoita.
Anna seoksen kypsyä ja hilloutua noin 20 minuuttia, välillä sekoittaen, kunnes raparperit ovat hajonneet. Kaada hillo kiehuvassa vedessä desinfioituihin kuumiin purkkeihin ja sulje ilmatiivis kansi välittömästi. Anna purkkien jäähtyä ja umpioitua huoneenlämmössä.


Ei kommentteja: