14.5.2014

Freelancerin lounas








Friikkuna työn tekeminen kotoa käsin ei sovi kaikille. Minulle sopii. Johtuneeko siitä, että olen niin pitkään näitä töitä tehnyt vai onko se vaan luonnekysymys. Mene ja tiedä. Flown vallatessa ainoa ongelma on se, etten malta lopettaa. Tekisin töitä putkeen varmasti iltamyöhään ellei olisi lapsia, jotka täyttävät talon jutuillaan viimeistään kolmen-neljän aikaan. Lounastauon pitäminen saattaa myös olla hankalaa, mutta syöminen on kannattavaa -jaksaa taas paremmin.
Lounaaksi kerään usein jääkaapista erinäisiä asioita, joista kasaan aterian itselleni ja joskus myös freelancer miehelleni. 
Tämän lounaan ainekset olisi voinut mainiosti sekoittaa myös salaatiksi, mutta tykkään, kun asiat ovat selkeästi lautasellani, eivätkä maut sekoitu tasaiseksi mössöksi.

Tämä lounas ei ehkä reseptiä tarvitse:
Halloumia voissa paistettuna
Avocadoa ranskalaisella sinappikasikkeella
Parsaa, voita ja parmesania
Tomaattia sinappikastikkeella

Parsakattilaa minulla ei ole, vaan pärjään loistavasti keittämällä ne kasarissa. Jouduin leikkaamaan ison osan varsista pois, koska pari päivää nipussa olleiden parsojen varret olivat ehtineet nuhistua.
Simppeliä ja hyvää.


Ei kommentteja: