9.2.2014

... niin saat maailman parasta kanaa.






Arkipäivisin se on useinmiten mies, joka meillä tekee ruokaa. Johtunee siitä, että hänellä on keikkalaatuinen työ ja on näinollen arkisin kotona. Sitten kun on kiertueita, niin häntä ei näy kotona viikkoihin. Nyt on alkuvuodesta ollut sellainen onnellinen tilanne, että hän on ollut kotona ja minä saan nauttia hieman helpommasta arjesta. 

 No, jokatapauksessa sain töihin toissapäivänä tällaisen tekstarin:
"Moi, tuo kaupasta tuoretta timjamia, oreganoa, maitoa, limuu, valkkarii ja suklaata, niin saat elämäsi parasta kanaa."

Limu, suklaa ja maito, eivät liittyneet broileriin mitenkään, eikä lopulta valkkarikaan, mutta yrtit kyllä.

Yrttibroileri 5lle:
 2 kokonaista broileria
1/2l vettä
 5 perunaa
1/2 bataatti
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 nippu timjamia
1 nippu oreganoa
merisuolaa
valkopippuria
oliiviöljyä

 Laita uuni kuumenemaan 220c Lämmitä vesi. Sivele broilerit öljyllä. Hiero pintaan reippaasti merisuolaa ja valkopippuria. Myös broilerin sisuksiin. Silppua yrtit, sekoita ne keskenään ja täytä broilerit yrteillä, jätä hieman yrttejä lientä varten. Lohkoa perunat veneiksi ja kuori ja leikkaa bataatti isoiksi paloiksi(voisivat olla isompia kuin perunat, sillä kypsyvät nopeammin). Leikkaa sipuli suikaleiksi ja murskaa valkosipulit veitsen kyljellä. Aseta broilerit isoon vuokaan. Kaada vesi ympärille. Lisää sekaan kasvikset ja loput yrtit. Laita tunniksi uuniin (1h-1h20min). Kypsennysaika riippuu niin paljon broilerien koosta, että tarkista kypsyys painamalla broileriin haarukalla reiät. Jos rei'istä tulee täysin kirkasta (ei punertavaa) lientä, on broileri kypsä. Jos broilerit ja liemi näyttävät kuivuvan, voit laittaa vuuan päälle folion loppuajaksi.

Ei kommentteja: