18.3.2012

Ihana sitruuna-marenkitorttu





Tämän tortun ohjeen on täytynyt tipahtaa taivaasta. Äitini teki tätä lempiherkkuani, kun asuin vielä kotona. Resepti on jostain vanhasta Ranskalaisesta Ellestä. Opettelin tekemään sen itse, kun muutin omaan kotiin ja halusin tehdä juhliin jotain erityistä. Tortun valmistaminen on hieman työlästä ja kestää aika kauan, mutta on kaiken vaivan väärtti!


Resepti:

Pohja

1muna
125g voita
250g jauhoja
75g sokeria
hyppysellinen suolaa


Vaivaa puuhaarukalla pehmennyt voi, sokeri ja suola voidemaiseksi.
Lisää muna.Sekoita kovaa puuhaarukalla/kauhalla, kunnes seos on suht tasainen.
Lisää jauhot kerralla.Vaivaa käsin.
Jaa taikina neljään osaan ja aseta osat päällekkäin hieman painaen.Tee näin 3 kertaa.
Anna taikinan levätä tunti.
Levitä taikina voideltuun vuokaan,laita päälle leivinpaperi ja kaada päälle kuivia herneitä tms. jotta taikina ei kohoa uunissa.
Esipaista 200c n.15 min.

Täyte

150g sok.
150g voita
3 munaa
3 sitruunaa
(2en kuoret 3en mehut)

Täyte:
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää hienoksi raastetut sitruunan kuoret ja puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää sulanut,haalea voi.
Lopuksi loput sitruunamehut.
Kaada seos esikypsän pohjan päälle.
200c n.25 min.

Marenki

4 munanvalkuaista
150g sokeria


Vaahdota valkuaiset ja sokeri, kunnes vaahto kannattaa raa'an kananmunan.
Levitä vaahto kypsyneen tortun päälle lastalla ja paista 200c n.20min. -kunnes pinta on hieman saanut väriä.
Tarjoa jäähtyneenä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Ihanalta kuulostaa, täytyy kokeilla. Mutta saisko pohjan aineet uudelleen, en saa lappusesta selvää vaikka kuinka siristän :). ja jos mahdollista,mitat desilitroina. KIITOS!!

Prisca kirjoitti...

Selvä. Kiitos palautteesta. Laitan pohjan tuhon paostuksen jatkoksi. Desilitroina en nyt määriä saa... Ranskassa kaikki mitataan grammoina... Yritän löytää linkin grammat/desit -muuntimeen. Laitan senkin sitten tuohon.

Anonyymi kirjoitti...

Prisca darling - laita koko ohje jonnekin...en mä löydä sitä ja la torta näyttää niin ihanalta just sopis pääsiäiseen??!!

Terv Hanna

Prisca kirjoitti...

Nyt on koko resepti !!!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus! :D

Mlle Unikko kirjoitti...

Tuo on niiin herkkua..

Anonyymi kirjoitti...

Oli kyllä hyvää, ja vaivan arvoista! Kannattaa kokeilla!