Olin Belfastissa. Matkan huipennus ja syy oli Stingin ja Paul Simonin konsertti, mutta ruokafriikkinä googletin tietysti parhaita ravintoloita ja päiviemme agendaan kuului lounas ja päivällinen aina eri ravintolassa.
Ihme ja kumma, emme joutuneet pettymään -kertaakaan.
Belfastin kahvila- ja ravintolatarjonta oli uskomaton. Vaikka englantilainen ruoka ei kuulu todellakaan suosikkeihini, niin aika kansainvälistähän tuolla oli. Ja Englannissahan on tietysti aivan mainio intialaisen ruoan kulttuuri.
Kahviloita ja ravintoloita oli lähes jokaisen talon kivijalassa ja paikalliset myönsivätkin, että ihmiset syövät paljon ulkona. Se näkyi.
Joten kas tässä listaukseni, jos joskus satutte tuossa pienessä telakkakaupungissa käymään.
Ensimmäiseksi inhokkini: Englantilainen aamiainen. En suosittele kenellekään. Ensimmäisenä aamuna kuitenkin tilasin tällaisen annoksen ihan vaan kokeakseni sen aidossa ympäristössään. Yök.
Ihaniakin aamupalapaikkoja löytyi. Aamupalan
French village Bakeryssä olisi toivonut jatkuvan ikuisuuksiin ja listan olisi halunnut käydä kokonaan läpi. Tuoretta ja paikallista amerikkalais-ranskalaiseen tyyliin. Kotoisa henkilökunta ja kaunis miljöö Belfastin yliopistokortteleissa kruunasivat kokemuksen. Usein myös "löytämis-factor" vaikuttaa siihen, miten fantastisena ruokapaikan kokee. Tiedättehän.
Brunssin jälkeen oli hyvä kierrellä alueen kirppiksiä.
Belfastin must ja englantilaista ruokakulttuuria parhaimmillaan on jo kymmeniä vuosia samalla paikalla teollisuuskorttelissa toiminut perheyritys
John Longs Fish&Chips. Ulkoisesti lähinnä suomalaista kebab-paikkaa muistuttava ruokala, mutta friteerattu kala oli taivaallista. Frittitaikina oli kevyttä ja ilmavaa, kala oli kokonainen, tuore turskafilee. Todellakin käymisen arvoinen paikka. Chipsit ei olleet mitään ihmeellistä, mutta jos paikka on täynnä paikallisia keskellä päivää, on se varma merkki jostain hyvästä. Tämä oli myös se paikka, jonka kaikki taksikuskit mainitsivat puheen kääntyessä paikalliseen ruokaan.
Alemmassa kuvassa lounastajat olivat jo häipyneet. Hetkeä ennen siellä istui työmiehiä, perheitä ja kaverikuntia.
Sitten oli Intialainen ravintola
Archana. Kyllä Englannissa tulinen ruoka on ihan eri tulinen ruoka kuin Suomessa ja koska olemme tottuneita niukkiin annoksiin, tilasimme nälkäisinä paljon kaikenlaista sillä seurauksella, että vyöryimme kotiin mukanamme vielä doggybagit. Ihanaa autenttista intialaista pienessä ravintolassa, jonne sai odotella pöytää tunnin verran viereisessä pubissa.
Kaiken huipennus oli kuitenkin
Made in Belfast -ravintola. Vaikka ehdimme vain pikaiselle lounaalle oli kokonaiskokemus huimaava. Todella laadukasta ja hyvää, tuoretta ruokaa. Heidän konseptissaan näkyi monin tavoin kierrätys ja vastuullisuus. Seinällä liitutaululla luki, miltä tilalta tämän kuukauden lihat tulevat ja minkä nimiseltä kalastajalta kalat. Hiilijalanjälkeään he hyvittävät istuttamalla puita ja kaikki mikä oli mahdollista oli kierrätettyä serveteistä ja astioista lähtien. Minä olen kuitenkin niin intohimoinen visualisti, että miljööllä on suuri merkitys myös kulinaristisessa kokemuksessani. Vahvasti ilmasto- ja luonnonsuojelutietoinen ystäväni ilahtui puolestaan valatavasti ravintolan vastuullisuusideologiasta. Täydellisen kokonaisvaltainen kokemus.
Sitten oli paikallinen Tomi Björk, jolla oli ravintoloita useampi ja jokin Michelin tähtikin.
Michael Deanes. Kävimme syömässä hänen bistrossaan. Kiva palvelu, hyvä ruoka, erinomainen taskurapurisotto. That's it.
Lisäksi suosittelen St George's market -kauppahallia. Se on auki pe-su ja jokaisena päivänä on oma teemansa..
Ja jos haluaa hieman paikallishistoriaa kokea, kannattaa ehdottomasti tilata taksi ja pyytää "The Falls" -kierros. On suht yllättävää, miten protestanttien ja katolisten erimielisyydet kuplivat pinnan alla edelleen.
Näin yltäkylläisen loman jälkeen oli hieman vaikeaa sopeutua tähän arkiseen eloon. Mutta hei, nyt olen nähnyt Stingin ja Paulin viiden metrin päästä, käynyt inspiroivimmassa ravintolassa ever ja maistanut elämäni parhaimmat fish&chipsit. Aika hyvin.
