19.8.2014

Ruskea jauhelihakastike. Se parempi.


Tämän jouduin opettelemaan, kun keskimmäiseni kehitti pienenä tomaattiallergian.
Olin aivan pulassa, sillä ruoanlaittoni käytännössä perustuu tomaattiin.
Vuosien myötä tästä spagettikastikkeesta on tullut koko perheen lemppari ja kiireisenä arki-iltana tämä nopea ruoka pelastaa myös minun päiväni.

Ruskea jauhelihakastike

1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 porkkana
400g sika-nautajauhelihaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja

6 dl lihalientä (2/3 osaa liemikuutiosta)
Tuoretta timjamia

Laita lihaliemi ja pastavesi tulemaan.

Pilko sipuli ja valkosipuli, raasta porkkana.
Kuumenna paistinpannussa oliiviöljy ja kaada joukkoon sipulit. Anna kuullottua pari minuuttia ja lisää porkkanaraaste. Anna kuullottua pari minuuttia.

Lisää jauheliha ja anna sen kypsyä kunnolla, jopa paistua hieman rapeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää vehnäjauhot jauhelihan joukkoon ja paista, kunnes valkoista ei enää näy ja jauhot ovat hieman paistuneet pannun pohjaan. Kaada sekaan puolet lihaliemestä. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi pohjia myöten. Kun liemi on saostunut, lisää loput lihaliemet. Sekoita tasaiseksi ja anna suurustua ja kypsyä vielä n. 5minuuttia miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen pohjia myöten. Sammuta liesi ja laita kansi päälle odottamaan pastan valmistumista.

Ripottele annoksen päälle hieman tuoretta timjamia.

15.8.2014

Raparperi-marenkitäytekakku 2.0










Aina ei kaikki suju.
Ystävä täytti 40. Lupasin tehdä kakun. Marenkisen ja jotain raparperia.
Ryhdyimme toisen ystävättäreni kanssa tuumasta toimeen: minä tekisin marenkipohjat ja toisin raparperisoseen, hän toisi ja suunnittelisi muut täytteet. 

Kokosimme kakun päivänsankarin maalaiskeittiössä, joka usein toimii myös villalankavärjäämönä ja sen sellaisena.
Kaikki sujui, kunnes kaivattiin sokeria. Kaappasin puuhellalta lasipurkin, jossa oli sokerin näköistä ainesta ja ojensin sen määrätietoisena ystävälleni. Ainesta ripoteltiin reilusti rahkatäytteeseen. 
Onneksi maistoimme, sillä maku oli suorastaan omituinen. Purkin kylkeen liimattu tarra paljastikin aineksen olevan alunaa, villalankojen värjäyksessä käytettävää suoloa.
YÖK.

Täyte ja ensimmäinen kerros kakusta olivat siis pilalla. Kauhistelua, itsensä kasaamista, sekä paniikin omaista jääkaapin tutkimista. Jääkaapista löytyi kreikkalaista jogurttia. Hätä keinot keksii. Sitä.
Päätimme siis käyttä rahka-kermaseoksen sijaan turkkilaista jogurttia.

Lopputulos oli huomattavasti vaatimattomampi, mutta yllättäen mahtavalta maistuva kakku, varmasti johtuen raparperin ja inkiväärin onnistuneesta yhdistelmästä, sekä herkullisesta pehmeästä marengista.
En ehkä kuitenkaan suosittelisi jogurttiversiota rahka-kerma version sijaan.

Tässä alkuperäinen, aiottu resepti.

3 kpl pehmeitä marenkikakkupohjia

8 kananmunan valkuaista
2 tl valkoviinietikkaa
4 dl tomusokeria
2 rkl maissitärkkelystä

Laita uuni lämpenemään kiertoilmalle 160c
Aseta leivinpaperi piirakkavuokaan (n. 25cm halk.) ja leikkaa vuoan reunojen mukaisesti.
Koska pohjia tarvitaan kolme, on hyödyksi, jos sinulla on kolme saman kokoista vuokaa. Jos ei ole, voit hyvin tehdä pohjat yksitellen. Marenki kannattaa säilyttää odotellessa jääkaapissa.

Vatkaa kylmät valkuaiset ja valkoviinietikka kovaksi vaahdoksi (kuplat tuskin erottuvat ja vaahto tekee selkeitä huippuja).

Lisää tomusokeri-maissitärkkelys -seos pikkuhiljaa, mieluiten siivilän läpi, kokoajan vatkaten.

Kaada 1/3 seoksesta aina yhteen vuokaan ja laita uuniin 15 minuutiksi.

Kumoa pohja leivinpaperille, jossa hieman maissitärkkelystä ja tomusokeria. Anna pohjan jäähtyä ja irrota leivinpaperi varovasti.

Jos säästät pohjat seuraavaan päivään peitä leivinpaperilla, jottei pohja kuivu.

Täyte

Raparperi-minttusose

Tässä ei ole nyt määriä, sillä minulla oli raparperisosetta valmiina pakkasessa. Valmista sosetta olisi mennyt kaksikerroksiseen kakkuun noin 4-5 dl. Täältä voi kurkata ainesten suhteita ja soveltaa.

raparperia
minttua
hillosokeria

Kuumenna kuorittu, pilkottu raparperi ja pilkottu minttu kattilassa, niukassa vedessä. Kun vesi höyryää, lisää sokeri, keitä hiljaisella, kunnes raparperi on pehmennyt soseeksi. 

Inkiväärivaahto

2 dl kermaa vaahdotettuna
2 prk rahkaa
0,5 dl sokeria
5kpl hillottuja inkiväärejä pilkottuna
Syötäviä kukkia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita se rahkan sekaan. Lisää sokeri ja sekoita. Lisää pieneksi pilkotut inkiväärit ja sekoita.

Kasaa kakku, levitä loppu rahkaseos kakun kannen päälle ja ripottele päälle kukat.

Meillä ei sitten riittänyt sitä jogurttitäytettä kakun päälle ja muutenkin, siitä tuli aika litkua.
Rahka-kermatäyte pysyy paksuna ja kiinteän kuohkeana. Kakusta tulee korkea ja näyttävä. Lisäksi olisin leikannut mansikoita viipaleiksi väliin, lähinnä värin vuoksi, mutta makukin olisi varmasti ollut kohdillaan. Jokatapauksessa raparperin, mintun ja inkiväärin maku sopivat ihanasti yhteen marengin kanssa.  Se nyt ainakin tuli testattua. Onneksi juhlissa oli paljon muitakin kakkuja. Mitään muuta siellä ei ollutkaan. Kakkukestit, ihana idea!







7.8.2014

Pikaleivokset





Miehen synttäriaamun "kakku" syntyi kätevästi valmisleivospohjista, sillä täyte se on joka ratkaisee.

Kostutuin pohjat runsaasti raparperisiirapilla. Lopuksi lorautin vielä vähän vedellä laimennettua siirappia. Täytteeksi viipaloituja mansikoita, päälle vaniljarahkaa ja vaniljakermaa sekoitettuna ja kruunuksi tietysti marjoja. Kyllä maistui!



4.8.2014

Paistetut kokonaiset perunat




Juuri ennen kuin piti alkaa päivällisen tekoon, tuli telkkarista Jamie Oliverin ohjelma, jossa tehtiin näitä. Päätin heti kokeilla.
Mielettömän hyviä ja helppoja. Ei kauhean nopea tehdä.
Ohjeessa ei ole määriä, kaikkea laitetaan silmämääräisesti ja maun mukaan.

Yleisperunoita 2-3/henk
Suolaa
Oliiviöljyä  
Voita
1/4 sitruunan mehu
Mustapippuria
Tuoretta timjamia
Valkoviinietikkaa

Laita uuni lämpiämään 225c
Kuori ja keitä keskikokoiset perunat suolatussa vedessä 12 minuuttia.
Kaada kuumat perunat kulhoon ja lorauta sekaan oliiviöljy ja sopivasti voita ( 8aan perunaan n.1 rkl), sekä sitruunan mehu.
Pilko sekaan timjami ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita mausteet perunoihin hellästi.

Aseta perunat pellille leivinpaperille ja laita uuniin 30 minuutiksi. Ota perunat uunista ja litistä niitä hieman lastalla tai perunasurvimella, jotta herkullista paahteista pintaa tulee enemmän. 
Pirskottele sitten perunoiden päälle hieman valkoviinietikkaa ja laita takaisin uuniin kymmeneksi minuutiksi. 




1.8.2014

Artisokkaa! Pakko saada!




Ihan kauhea himo iski! En tiedä miksen ole aikaisemmin tehnyt tätä lapsuusaikojeni herkkua. 
Todella helppo tehdä!
Keitetty latva-artisokka kastikkeineen on mitä loistavin alkupala dinnerillä. Sen syöminen kestää pitkään, ja artisokan kanssa askarrellessa juttu luistaa. Tämä sopisi täydellisesti myös tapas -illallisen kuningattareksi muiden pikkunaposteltavien seuraksi.

Valitse kaupasta mahdollisimman kiinteä ja vihreä artisokka, jonka lehdet eivät ole ruskistuneita ja ne ovat käpymäisesti suht kiinni. Yksi artisokka jokaiselle syöjälle. Puolikaskin käy, jos pääruoka on kovin täyttävää.

Ennen keittämistä, huuhtele artisokka vedellä ja laita ylösalaisin valumaan. Leikkaa kanta niin, että artisokka pysyy lautasella pystyssä. Karsi alimmat pienet, mahdollisesti ruskettuneet tai kuivuneet lehdet pois. Jotkut leikkaavat lehtien kärjet saksilla tasaiseksi, mutta minusta se ei ole tarpeellista. Jos näin teet,  sivele leikatut pinnat sitruunalla, etteivät lehdet ruskistu.

Laita artisokka miedosti suolattuun kiehuvaan veteen, isoon kattilaan. Vamista, että artisokan ympärillä on tilaa ja se uppoaa veteen kokonaan. Keitä 40 min. Kun artisokka on valmis, valuta siitä kuuma vesi pois ja aseta tarjolle ranskalaisen vinegraitte -kastikkeen tai sitruunavoi -kastikkeen kanssa. 

Artisokan lehdet irrotetaan yksitellen, dipataan kastikkeeseen ja vedetään hampaiden läpi, jotta pehmeä artisokan liha irtoaa. Kun kaikki lehdet on imeskelty, jää jäljelle kaiken kruunaava sydän. Artisokan pohjan "karvat" kuoritaan pois ja alta paljastuu suussasulava artisokan sydän. Aivan järjetöntä herkkua!

Itse söin artisokkani ihan yksin, keskellä päivää. Slowfoodia ja itsensä hemmottelua parhaimmillaan!