27.2.2012

Pariisi ja Patrickin jäätelö-ohje





Pariisi on minulle pyhä kaupunki. Ehkäpä se on säilynyt sellaisena osittain siksi, että en ole asunut siellä sen jälkeen, kun äitini kanssa muutin Suomeen kolme-vuotiaana. Olen viettänyt siellä vain kesälomaviikkoja. Ne jotka asuvat Pariisissa, tekevät töitä ja elävät arkeaan siellä, eivät näe kaupunkia yhtään niin kultaisin reunuksin kuin minä. Pariisi on raskas kaupunki. Vaativa ja nopeatempoinen.
Mutta minulle Pariisi on vapauden kaupunki. Kaupunki, jossa sain olla jotain muuta, kuin mitä Suomessa koulukavereiden kanssa. Sain kokeilla toisenlaista elämää. Pariisiin liittyy paljon lapsuusmuistoja, mutta myös nuoren tytön haaveita, ajatuksia tulevasta ja elämän loputtomista mahdollisuuksista. 

Isompana, Pariisissa ollessani, kuljin katuja loputtomiin. Lähdin aamulla aikaisin ja palasin illalla myöhään. Isoäitini kuoltua, kun olin 16, asuin setäni luona Neuilly-sur-Seine -kaupungin-osassa. Serkkuni muutettua omaan asuntoon, asuin hänen luonaan Latinalaisissa kortteleissa. Istuskelin päivät pitkät kahviloissa ja puistoissa. Kiertelin kaupoissa ja metrotunneleissa. Kävin näyttelyissä ja kuuntelin ihmisten jutustelua lounaalla. Kävelin ja kävelin, kunnes tiesin serkkuni tulleen töistä -yhdeksän aikaan. Istuimme iltaa juoden punaviiniä ja syöden tonnikalaa purkista. Arki ei ollut ihan helppoa. Serkkuni ei ollut koskaan tarvinnut oppia laittamaan ruokaa. Niinpä hänen bravuurinsa on tonnikalaruoat ja suklaakakku valmistettuna valmisjauheesta. 

Joka aamu lähdin liikkeelle ja jatkoin kulkemista. Halusin tehdä kaupungista omani.

Nykyään käydessäni Pariisissa, yksi paikka jossa täytyy aina käydä on Latinalaisten korttelien Crêpperiet. Siellä tilataan ihanaa Bretagnelaista siideriä saviruukusta tarjottuna, tummista jauhoista valmistettua crêpes :iä vuohenjuustolla ja salaatilla ja jälkkäriksi crêpes :iä jäätelöllä ja suklaakastikkeella. Kuvassa oleva annos taitaa olla Crêpe Tarte Tatin...

Ensimmäinen kokemukseni Crêpes :istä on Bretagnesta. Pieneltä L'île aux Moines -saarelta...
, mutta siitä lisää joskus toiste.


Patrickin vaniljajäätelö:

Tarvitset:

Jäätelökoneen (Paras lopputulos. Sekoittaminen käy myös käsin)

7 munankeltuaista
150g sokeria
50cl täysmaitoa
20cl kermavaahtoa
1 vaniljatanko
2rkl vaniljasokeria
100g mantelirouhetta

Halkaise vaniljatanko kahtia ja kaavi siemenet.
Kiehauta maito vaniljan siementen kanssa.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kaada haalea vaniljamaito keltuaisten joukoon ja sekoita hyvin. Kaada seos kattilaan ja ja lämmitä kokoajan vispaten, kunnes seos paksuuntuu. Älä anna kiehahtaa! Lisää mausteet, esim. mantelit. Kaada sekaan kermavaahto, sekoita ja anna seoksen jäähtyä. Laita seos jäätelökoneeseen tai vaihtoehtoisesti käy sekoittamassa seosta jäätymisvaiheessa vähintään puolen tunnin välein.

Helpon, pannulla tehtävän Crêpe -ohjeen saa täältä: http://www.crepes-recette.com/



11.2.2012

Voimakkaan tomaattinen pikapastakastike.




Tämä on yksi lempi pastakastikkeistani. Aivan liian yksinkertainen ja nopea, ollakseen niin hyvä.
Parhaalta se maistuu juustoraviolien tai tuorepastan kanssa, mutta ihan mainiolta myös spaghetin kaverina.
Tällä kertaa kokeilin pyren sijaan tällaista italialaista tomaattitiivistettä. Sekin oli ihan hyvää, muttei niin intenssiivinen maku tietenkään, kuin mitä pyreestä tulee. Tässä siis pyree -version ohje.

1/2prk creme fraichea
n.5rkl tomaattipyreetä
2 valkosipulin kynttä puristettuna
hyppysellinen rakuunaa
ripaus suolaa
reippaasti mustapippuria
parmesan -juustoa
oliiviöljyä



Kaada paistinpannulle reilu loraus oliiviöljyä. Anna lämmetä. Purista joukkoon tomaattipyre ja valkosipuli. Anna tomaattipyren hieman paistua ja lisää sitten creme fraiche ja loput mausteista. Sekoittele puulastalla kastiketta pannulla ja anna sen keittyä kasaan ja hieman tummua.
Keitä pasta ja tarjoile kastikkeineen parmesanjuuston kanssa.

4.2.2012

Hunajainen ja pähkinäinen leipä.




Tämän leivän tein, kun olin yliarvioinut pizzapohjataikinan menekkiä syntymäpäiväjuhlia järjestäessäni. Pizzataikinaa jäi leivän verran, joten lisäsin taikinaan 2rkl hunajaa ja murskattuja cachew -pähkinöitä, sekä hieman isorakeista merisuolaa.

Tee taikina alla oevan pizzapohjan ohjeen mukaan. Jos teet pelkän leivän, tee taikina 3dl aan vettä. Murskaa pähkinät. Lisää taikinaan 2rkl hunajaa ja pähkinät, sekä merisuolaa 2tl. Kaada taikina jauhotetulle leivinpaperille pellille. Muotile hieman. Laita uuniin 200c ja n. 20-30min.

Mikään ei tuoksu eikä maistu paremmalta kuin tuore, itsetehty leipä!

2.2.2012

Kasvispizza




Herkullinen pizza on nopea tehdä ja kotiin leviää ihana tuoksu... Pellillisestä riittää monelle. Ihan loistoruoka, kun taloon onkin yht'äkkiä kertynyt useampikin nälkäinen suu.
Jos teen pizzaa ihan vain lapsille, niin teen kyllä jauhelihapizzan. Paistan jauhelihan ja sirottelen alle sipulia ja herkkusieniä. Päälle tomaattirinkuloita ja tietysti juustoa.

Varastan aina muutaman palan pelliltä säilöön pakkaseen, välipalaksi tai evääksi lapsille.

Pohja:
5dl lämmintä vettä
50g hiivaa
n. 10dl jauhoja
suolaa
öljyä 2rkl

jos haluat tehdä myös leipää käytä 8dl vettä ja jauhoja n.14dl ja hiivaa 75g (hunajaisen leivän ohje seuraavassa postauksessa).

Tomaattikastike:
Tomaattimurskaa 1prk
tomaattipyre 3rkl
valkosipuli 3-4 kynttä
suola 2tl
pippuri pari hyppysellistä

Täytteet:
emmental -juustoraaste
herkkusieniä, tuoreita
artisokkaa, purkista
aurinkokuivattuja tomaatteja
vihreitä oliiveja
sipulia

Tee tomaattikastike. Sekoita tomaattimurskan sekaan pyree ja mausteet.

Lämmitä vesi. Murenna sekaan hiiva ja sulata se sekittamalla veden joukkoon. Lisää öljy ja suolaa. Lisää jauhot pikkuhiljaa ja, kun taikina on liian paksua vispilälle, siirry käsin vaivaamiseen. Taikina on valmis, kun se irtoaa kulhosta vaivatessa. Kaulitse taikina pellille, leivinpaperille. Levitä tomaattikastike pohjalle ja sirottele päälle täytteet. Lopuksi sirottele päälle juusto. Uuniin n.15min 220c